Hoitotyön auttamismenetelmät ja hoitosuhdetyöskentely

Mielenterveyshoitotyötä toteutetaan usein moniammatillisen ryhmätyöskentelyn avulla. Hoitoryhmä koostuu lääkäreistä, hoitajista ja tarpeen mukaan erityistyöntekijöistä, kuten mm. psykologit ja sosiaalityöntekijät. Hoitoryhmät voivat olla myös kiinteitä, samalla kokoonpanolla toimivia tai vaihtuvia. (Kanerva – Kuhanen – Oittinen – Schubert – Seuri, 2010).

 

Hoitosuhde on ammatillinen suhde, jonka perustana ovat hoitotyötä ohjaava lainsäädäntö ja ammattieettiset periaatteet sekä hoitajan riittävä tiedollinen ja taidollinen ammattitaito. Hoitosuhteen elementtejä ovat huolenpito, luottamus, empatia, distanssia, transferenssitunteet ja vastarinta. (Heikkinen-Peltonen – Innamaa – Virta, 2014).

Edellytys yhteistyösuhteen toimimiseen on, että hoitaja kehittää itseymmärrystään. Ammatillinen rooli mahdollistaa potilaan voimavarojen, selviytymiskeinojen ja resurssien huomioimisen. Hoitaja on itse keskeinen työväline mielenterveyshoitotyössä, mikä edellyttää kykyä käyttää omaa persoonallisuuttaan työvälineenä. Jokainen yhteistyösuhde potilaan ja hoitajan välillä on aina ainutlaatuinen ja muodostuu yhteistyön edetessä. Yhteistyösuhteessa keskeisessä asemassa on hoitajan ajatusten ja tunteiden reflektointi. Hoitaja pääsee lähelle potilasta ja kykenee kuulemaan ja ymmärtämään, mitä potilas haluaa sano, pohtimalla potilaan herättämiä tunteita ja ajatuksia. (Kanerva – Kuhanen – Oittinen – Schubert – Seuri, 2010).

Hoitosuhteeseen liittyy paljon huolenpitoa ja välittämistä. Kaiken perustana on luottamuksen rakentaminen molempien osapuolien välille. Hoitosuhteessa hoitajan perustaitoihin kuuluvat tilanteen sopivan distanssin eli välimatkan säätely ja ylläpitäminen fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Distanssin säätelyllä pyritään vähentämään potilaan liiallista riippuvuuden tarvetta. Välimatkan säätelyssä on kyse, että kunnioitetaan toisiaan erillisinä yksilöinä. (Heikkinen-Peltonen – Innamaa – Virta, 2014).

Kiinnostus kehittää itseymmärrystään on edellytyksenä työskentelyyn mielenterveyshoitotyön parissa. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitaja kykenee tiedostamaan ja erittelemään tunteitaan. Tunnetietoisuuden kehittyessä ja hoitaja ymmärtää omia tunteitaan ja niiden syyn ja merkityksen, kykenee hän paremmin ymmärtämään ja erottamaan myös potilaan tunteet. Tunnetietoisuuden kehitysprosessi on pääasiassa yhdensuuntainen. Hoitaja ei voi näyttää ja jakaa omia tunteitaan samalla tavalla kuin potilas, tässä tulee parhaiten ammatillisuus esille. Potilaalle täytyy taata mahdollisuus tutkia turvallisesti omia ajatuksiaan, tunteitaan ja itseään. (Kanerva – Kuhanen – Oittinen – Schubert – Seuri, 2010).

Lähteet: 

Heikkinen-Peltonen, Riitta – Innamaa, Marja – Virta, Marjut 2014. Mieli ja terveys. Porvoo: Bookwell Oy.   

Kanerva, Anne – Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Schubert, Carla – Seuri, Tarja 2010. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOYpro Oy.